Maailmassa on pulaa suhteellisuudentajusta ja mittakaavan hahmottamisesta. Syyt ovat monet, mutta paremmalla suhteellisuuden tajulla ja ilmiöiden ja asioiden mittakaavan muistamisella maailmasta voi saada nykyistä paremman paikan.
Asioiden saattaminen mittakaavaan on parasta lääkettä kaikenlaisia kärjistyksiä ja yksisilmäisyyksiä vastaan. Maailma on viimeisten 10–20-vuoden aikana muuttunut paljon. Erityisen paljon on muuttunut ihmisten osallistuminen ja osallisuus maailman menoon. Se on tai sen olisi pitänyt olla hyvä asia, mutta eipä ole ollutkaan. Ei ainakaan tällä tavalla toteutettuna. Meillä ihmisillä on vahva taipumus vastakkain asetteluihin: tyyliin ”me ja he”. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa tämä taipumus on pysynyt pääosin taka-alalla. Taustalla pysymistä on aina vahvistettu koulutuksella ja sivistyksellä. Toki taipumusta on aina myös hyödynnetty erilaisina kriisiaikoina, kun on haluttu kiihdyttää kansoja, heimoja tai yksilöitä toisia vastaan.
Nyt ”me- he” -manipulointi on saavuttanut globaalit mitat. Se tapahtuu erilaisten sosiaalisen median kanavien algoritmien avulla. Erilaiset sosiaalisen median kanavat olisivat pohjimmiltaan tylsiä paikkoja, jos niissä ei kiihdytettäisi ihmisiä – kuin härkätaisteluhärkiä aikoinaan – provosoivilla sisällöillä. Tämäkään ei ole uutta. Perinteinen media ja lehdistö ovat maailman sivu koettaneet kärjistyksillä ja iskevillä otsikoilla herättää seuraajiensa mielenkiintoa. Uutta on osallistumisen mittakaava ja ihmisten mobilisaation laajuus.
Vastakkain asetteluista hyötyvät monet. Lista on pitkä politiikasta lisää liikennettä kerääviin alustayhtiöihin. Kun sosiaalisen median alustat tekivät tuloaan, oli pitkään epäselvää, mikä on niiden ansaintalogiikka ja se kuinka suuriksi ne kasvavat. Ansaintalogiikka löytyi uusien innovaatioiden kautta kohdennetusta mainonnasta. Samalla kävijämäärien pitämisestä jatkuvasti mahdollisimman korkealla tuli menestyksen edellytys. Kukaan ei epäillyt, etteivätkö sosiaalisen median alustat olisi kasvaneet valtaviksi. Sen sijaan se kuinka kauan ne ihmisiä kiinnostaisivat, jos siellä kommunikoitaisiin ja jaettaisiin sisältöä kavereiden kesken. Vähittäinen hiipuminen oli todellinen riski.
Niinpä sosiaalisen median kävijöille oli tuotettava säpinää. Jännittävää, haastavaa ja taatusti kiinnostavaa sisältöä. Jos käyttäjistä on riittävästi taustatietoa ja käyttäytymisdataa, on mahdollista kehittää algoritmi eli säännönmukainen mekaaninen laskentamenetelmä, joka tarjoaa kävijöille sellaisia uutisia ja muiden ihmisten kannanottoja, jotka ovat, joka lähellä omia aikaisempia näkemyksiä tai sitten niiden kanssa ristiriidassa olevia. Provosointi lisää kiinnostavuutta. Tämän jälkeen näytettävän sisällön tarjontaa vain tarkennetaan ja kavennetaan.
Miksi tällaisista algoritmeista kannattaa olla huolissaan tai edes kirjoittaa. Siksi että ne ovat vaarallisia. ne ovat ikään kuin tislattua ja tiivistettyä ”joukossa tyhmyys tiivistyy” piirrettä ihmisen käyttäytymisessä. ne mahdollistavat valtavat joukkojen mittakaavan ja valtavan tehokkuuden ”tyhmyyden tiivistymisessä”. On ilmeistä, että sosiaalisen median alustojen käyttämien algoritmien uudelleen määrittäminen on tämän hetken yksi tärkeimpiä poliittisia vaatimuksia. On kummallista, että tämä asia ei ole juurikaan noussut esille ja keskusteluun. Olisi paranoidista väittää, että algoritmit osaisivat tunnista ja torjua itseensä kohdistuvan existentiaalisen uhan, pikemminkin kyse on vai asian merkityksen hahmottamisesta liian pieneksi. Tässäkin suhteellisuutta ja mittakaavaa kaivataan. Jos tekoäly tai ”robotit” joskus haluaisivat eliminoida ihmiskunnan se tapahtuisi tehokkaimmin juuri vihanlietsonnalla käyttäen hyväksi tätä ihmisen erityispiirrettä.
JOS ROBOTIT HALUAVAT TUHOTA IHMISKUNNAN SE TAPAHTUU VIHANLIETSONNALLA
Vihan ja ryhmäkuntaisuuden ja näistä seuraavan luottamuksen puute estää myös kaikkien muiden järkevien asioiden ajamisen. Asiat polarisoidaan ja polarisoituvat nopeasti oli kyse ilmastonmuutoksesta tai corona-rokotuksista. Erityisen vaarallista tämä kehitys on demokratioille, jotka perustuvat kompromisseihin. Polarisaation vahvistuessa demokraattinen järjestelmä menettää toimintakykyään ja alkaa näyttää yhä heikommalta. Autoritaariset järjestelmät vaikuttavat yhä houkuttelevimmilta. Voi hyvinkin olla ajallinen sattuma, että sosiaalisen median esiinmurtautuminen on sattunut samaan aikaan kun demokratian houkuttelevuus on kääntynyt selvään alamäkeen. Mutta todennäköisempää on, että näillä on yhteys.
Aikalainen julkaisu tulee olemaan tietoisesti perinteinen. Se ei halua edustaa toisinajattelua vaan kirkkaasti ajattelua, jossa voidaan kiihkottomasti käsitellä kaikenlaisia asioita – myös yhteismitattomia. Mitä kirkas ajattelu sitten on? Se on selkeää läpinäkyvää argumentointia, jossa on premissit eli lähtökohdat, joista edetään johtopäätöksiin. Kritiikki on sekä mahdollista että toivottavaa, mutta se kohdistuu itse argumentaatioon ja sen virheisiin tai puutteisiin – ei henkilöön. Periaate on ”paras argumentti voittakoon”.
Tällaisen periaatteen uloskirjoittaminen vielä muutamia vuosikymmeniä sitten olisi ollut lattea truismi. Nyt se ei sitä ole. Maailma on mennyt hauskojen ja kiinnostavien tarinoiden kerronnan maailmaksi. Paras tarina palkitaan moninkertaisella menestyksellä. Sillä ei ole väliä mikä on totta pätevää. Ihmiskunta on aina viihtynyt tarinoiden parissa, ja ne ovat olleet keskeisiä kokemuksen ja perimätiedon välittäjiä. Mikä sitten on muuttunut? Mittakaava ja asioiden suhteellisuus. Valistuksen ajasta alkanut tieteellisen tiedon kumuloitumisen arvostamisen kausi on heikentymässä. Tarinoiden alue laajenee ulos lestistään. Tieteellisen tiedon popularisointi on yhtä tärkeää kuin itse tutkiminen. Perustutkimus, johon ei satu liittymään suuria tarinamahdollisuuksia hiipuu ja rahoitus kuihtuu.
Nykyistä kapitalismin vaihetta voisi kutsu tarinataloudeksi. Tarina on keskeisin menestystekijä niin tuotteiden myynnissä, poliittisissa voitoissa, median menestyksessä kuin yksilön brändäämisessäkin. Joskus muinoin keskityttiin siihen mitä ihmiset oikeasti osaavat, mitä puolueet ovat luvanneet ja toteuttaneet tai millaisia tuotteet ja tavarat oikeasti ovat. Siinä on ero – iso ero. Jätin tietoisesti pois median, jonka rooli on ollut tarinoiden tarjonta ja jakelu. Se on sitä edelleen, mutta sen rooli on sekä vahvistunut että heikentynyt. Argumentoivan median rooli supistuu ja tarinankerrontaan keskittyvän kasvaa kaikissa jakelukanavissa.
Aikalainen haluaa olla mukana kommentaattorina ja vaikuttajana, mutta ei hyvänä tarinankertojana. Tarinoitakin voidaan julkaista, mutta silloin on muistettava mittakaava. Niiden tulee olla hyviä tarinoita, joilla voidaan viestiä
Asioiden suhteellisuuden ja mittakaavaisuuden ymmärtäminen tarkoittaa asioiden merkityksen ymmärtämistä. Merkitykset ovat sitä, että miten ja millä tavalla asiat ovat suhteessa toisiin asioihin. Jos emme ole kiinnostuneita asioiden suhteellistamisesta meidän merkitysavaruutemme käy köyhäksi. Älykkyyttä on joskus määritelty kyvykkyydeksi selviytyä ja hahmottaa nopeasti uusia ja outoja tilanteita ja asetelmia. Maailmamme haastava algoritmivyöry suojelee meitä nykymuodossaan erilaisuudelta ja uusilta yllättäviltä asioita ja näkökulmilta. Se rajoittaa ihmisiä. Erityisesti se rajoittaa heidän argumentointikykyään ja valitettavasti kun argumentit loppuvat käyttöön otetaan muut brutaalimmat keinot.
Edellä sanotun perusteella olisi helppoa konstruoida vainoharhainen teoria tai kultti, jonka mukaan Facebookin ja Googlen perustajat ovat ”marsilaisia” tai joitakin ulkoavaruuden olioita, joiden tavoitteena on ihmiskunnan tuhoaminen. Nykyisessä ilmapiirissä tämä kultti olisi paljon mehevämpi kuin Q annon. Tietenkään näin ei ole. Kyse on pitkästä tieteellisestä kehityspolusta, joka lähtee jo aristoteelisestä logiikasta. Ihminen erittäin kyvykäs ja kehitykseen kuuluu jatkuvia heilahduksia ja ylilyöntejä. Yksi sellainen on nyt edessämme ja on aika etsiä ratkaisut sen luomiin ongelmiin.
