Vieläkö joku muistaa vuosituhannen vaihteen ajoilta ”Kuokkavieraat”-liikehdinnän. Silloin tiedostava nuoriso järjesti rähinöitä itsenäisyyspäivän vastaanoton aikoihin. Taustalla oli monenlaisia liikeitä ja aatteita. Yksi vahva päälinja oli kuitenkin globalisaation vastainen liikehdintä, joka oli lähtenyt 1990 -luvun aivan lopussa Maailman Kauppajärjestön (World Trade
Kategoria: Ajankohtaista

Eurooppalaisten niin päättäjienkin kuin kansalaistenkin eteen on viimeisen kuukauden aikana noussut monia uusia ja vaikeita asioita. Todella vaikea kysymys ydinaseista on myös jo ilmaantunut keskustelun reunamille. Se on kysymyksistä vaikein. Ydinpelote on toiminut toisen maailman sodan jälkeen hyvin. Se on

Tahdon riemuvoitto? Donald Trump on tuonut maailman tietoisuuteen hämmästyttävällä voimalla takaisin perinteisen tahtopolitiikan. Hän toteuttaa lupauksiaan ja suunnitelmiaan määrätietoisesti sivuuttaen vastaväitteet ja epäilykset ilman sen kummempaa huolta tai epäilystä. Tahtopolitiikan historia on pitkä ja ikävä. Sen toteuttaminen vaatii tekijältään hyvin

Näyttää siltä, että olemme siirtyneet sanoista tekoihin. Puheiden ja julistusten aika näyttää jääneen taakse. Tällainen aika on ankaraa aikaa, mutta voi siinä olla jotakin myönteistäkin. Mitäpä jos siirtyisimme toisten mielipiteisiin ja pahkumisiin keskittymisen sijaan seuraamaan toistemme tekemisiä. Viime vuosikymmenenä huomio

Kolumneja Suomesta neljä Meillä on kyseenalainen ilo olla todistajina aikakausien saranakohdassa. Lännen ja Euroopan menestystarinan alkua voi sovitella renessanssista valistuksen kautta kylmän sodan päättymiseen. Yksilön arvo ja oikeudet ovat olleet keskiössä ja niitä on turvattu laeilla, säännöksillä ja sopimuksilla. Konsepti

Kolumneja Suomesta 3 Elämme poikkeuksellisia aikoja. Isot asiat painavat päälle. Sodan uhka on todellinen, demokraattisten järjestelmien tulevaisuus näyttää uhatulta eikä ilmaston muutoskaan ole kadonnut mihinkään, jos kohta onkin painunut uhkalistalla hiukan alaspäin. Kaikkien näiden kriisien syvemmistä vauhdittaa ihmisten mielipiteiden kärjistyminen

Suomi, synti ja auto Suomen ja suomalaisten autohistoria on kiihkeä ja latautunut. Jo Venäjän vallan aikana nousi kohu Suomen ensimmäisten ylinopeussakosta. Kamariherra ja Mustion valtavien tilusten herra Hjalmar Linder oli ajanut toki kuljettajan ohjastamalla autolla Helsingin Hakaniemestä Vanhankaupungin koskelle niin

Tosiasioiden tunnustaminen ja siihen sopeutuminen Suomella ei mene hyvin. Ei ole mennyt pitkään aikaan. Kansantuote on vuoden 2007 tasolla. Tilanne ei ole yllätys. Suomen kohdalla liian moni asia on mennyt pieleen. Metsäteollisuus on ollut Suomen talouden selkäranka jo 1600-luvulta tervanpolton

Tapasin toukokuussa Budapestissa mielenkiintoisen ihmisen. Hän oli nuori intialainen insinööri, joka oli juuri saanut jatko-opintonsa valmiiksi Unkarissa ja oli siirtymässä töihin öljy-yhtiö Exxonille. Paikallisessa Brittiklubissa kävimme pitkän keskustelun Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Emme olleet juuri mistään yhtä mieltä. Hänen mielestään kyseessä

UNKARI – 1000 v loistavaa kuningaskunnan aikaa; – 100 v kansallista murhetta; – 10 v pyrkimys takaisin loistoon! UNKARI – kuningaskunta pitkään ilman kuningasta; – Viktor Orbán tuleva kuningas? Monet sanovat, että pitää tuntea historia, jotta ymmärtää nykymenoa. On myös