Tapasin toukokuussa Budapestissa mielenkiintoisen ihmisen. Hän oli nuori intialainen insinööri, joka oli juuri saanut jatko-opintonsa valmiiksi Unkarissa ja oli siirtymässä töihin öljy-yhtiö Exxonille. Paikallisessa Brittiklubissa kävimme pitkän keskustelun Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Emme olleet juuri mistään yhtä mieltä. Hänen mielestään kyseessä

UNKARI – 1000 v loistavaa kuningaskunnan aikaa; – 100 v kansallista murhetta; – 10 v pyrkimys takaisin loistoon! UNKARI – kuningaskunta pitkään ilman kuningasta; – Viktor Orbán tuleva kuningas? Monet sanovat, että pitää tuntea historia, jotta ymmärtää nykymenoa. On myös

On erikoista, että Euroopan unionin kehitys kohti liittovaltiota on niin suurella osalle suomalaisia uhkaava ja pelottava näkymä. Jopa EU myönteinen Kokoomus hajoaa tämän asian osalta osiin suhteessa kolmasosa vastaan ja kaksi kolmasosaa puolesta. Tai voi olla, että varsinaisen liittovaltion vastustajia

Skotlannin pääministeri ja SNP:n johtaja Nicola Sturgeon on monessa mielessä osoittanut johtajan taitonsa ja vei vaikeuksien kautta Skotlannin itsenäisyysmieliset hienoon voittoon. SNP kannatus on tasaisesti kasvanut vuoden 1999 27,3% eiliseen 47,7%. SNP sai 64 paikkaa (+1) ja itsenäisyysmieliset Skotlannin vihreät

Martti Luther, Donald Trump ja massamedia Kun Johannes Gutenberg sai valmiiksi painokoneensa noin vuonna 1450, hän ei tiennyt minkä helvetinkoneen oli tullut rakentaneeksi. Alun perin Gutenbergin tavoitteena oli vain parantaa Raamatun tekstin laatua käyttämällä irtonaisia toisilleen täysin identtisiä muotissa valamalla

1800-luvun alussa 60-70 prosenttia maailman kansantuotteesta tehtiin Kiinassa, Intiassa ja ylipäätään Aasiassa. Sitten tilanne muuttui ja Euroopassa alkanut teollinen vallankumous siirsi talouden ja tuotannon painopisteen ensin Eurooppaan ja hiukan myöhemmin myös Pohjois-Amerikkaan. Myös väestö kasvoi hurjaa vauhtia näillä alueilla. Valtava

Aikalainen on nettijulkaisu, joka toimii perinteisen median pelisäännöillä. Se on aikaansa tarkkaileva ja kriittinenkin, mutta ei itseisarvoisesti. Periaate on: paras argumentti voittakoon. Aikalaisen sivuilla asiat riitelevät eivät ihmiset. Henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja ei julkaista. Kirjoittajat ja lukijat ovat eri elämänalojen asiantuntijoita

Ensimmäinen kontaktini vetytalouteen tapahtui vuonna 1989 Munchenissä BMW:n tehtailla. Minulla on lehtimiesretkikunnan jäsenenä tilaisuus koeajaa BMW:n vetyautoa. Auto oli BMW 700 sarjaa oleva hieno ajopeli, jossa oli tavallinen polttomoottori. Bensiinin sijasta se kuitenkin poltti vetyä ja pakoputkesta tuli tislattua vettä

Maailmassa on pulaa suhteellisuudentajusta ja mittakaavan hahmottamisesta. Syyt ovat monet, mutta paremmalla suhteellisuuden tajulla ja ilmiöiden ja asioiden mittakaavan muistamisella maailmasta voi saada nykyistä paremman paikan.Asioiden saattaminen mittakaavaan on parasta lääkettä kaikenlaisia kärjistyksiä ja yksisilmäisyyksiä vastaan. Maailma on viimeisten 10–20-vuoden

Munankuoria ja kummituksia Attila Jozsef on valmis, lämmin kaula kylmää kiskoa vasten. Balatonszárszón asemalla tavarajunanan tulla 3.12.1937. Sykkivät vuosisadan sekunnit, ihminen on kellon keksinyt eläin. Rannassa mustalainen kuollut hämärästi. Mikään ei nyt enää varjele Eurooppaa, ja miten käy toivon, kun