Kesän aikana on ollut mielenkiintoista seurata mitä tarkoittaa, kun hegemonia maailmassa vaihtuu. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on voimalla ja vauhdilla toteuttanut omaa konservatismin ja harvainvaltaisuuden agendaa yhdessä monen karvaisten kumppaniensa kanssa eri puolilla maailmaa.
Hämmästyttävintä on ollut seurata miten laajasti hänen hankkeisiinsa on lähdetty mukaan ja miten vähäistä minkäänlainen vastustus on ollut. Hakematta tulee mieleen kohta Helsingissäkin jälleen esiintyvän Bob Dylanin laulu ”Times They Are A-Changin´”. Kappale ilmestyi vuonna 1964. Silloinkin maailma oli muuttumassa. Tuuli oli yhteiskunnassa kääntymässä. Silloinkin aloitteet tulivat Yhdysvalloista, mutta maailma ja erityisesti sen nuoriso lähti mukaan kuin yhteisestä sopimuksesta.
Vastavoimat olivat silloin vastakkaisia kuin nyt. Sodan kokeneet sukupolvet olivat hyvin varovaisia, konservatiivisia eikä minkäänlaisille kokeiluille tai haihatteluille ollut heidän maailmassaan sijaa. Vain kaksi kymmentä vuotta aikaisemmin historian hirvittävin sota oli päättynyt ja jo kohta oli edetty uuteen kylmään sotaan atomipommien varjossa. Perhe, uskonto ja turvallisuus olivat keskiössä. Sen parin vuosikymmenen aikana rakennettua hyvää ei kannattanut joutavilla kokeiluilla asettaa uhan alaiseksi.
Voi kuvitella, että Lyndon B. Johnsonin tai Richard Nixonin usein toistama ”hiljainen enemmistö” oli järkyttynyt ja jossakin määrin samalla tavalla yllättynyt kuin me nyt. Miten kaikki voi kääntyä hetkessä, eikä kukaan tee mitään. No toki paljon tehtiin silloin puolin ja toisin, niin kuin tehdään nytkin. 1960-luvun alussa kehityksen suunta kuitenkin muuttui ja yhteiskuntien kehitys jatkui silloin kääntyneen tuulen suuntaan aivan viime vuosiin saakka.
Tuota tuulen käännöstä on tutkittu paljon – oikeastaan aivan valtavasti. Syitä löytyi: suuret ikäluokat, parantunut koulutus, jatkuva elintason kasvu, helpottunut matkustaminen, globaalitietoisuus, ydinsodan uhka. Lista on lähes loputon. Ja niin se tulee olemaan nytkin, kun historiaa kirjoitetaan. Kaikki on ollut avoinna edessämme, mutta emme ole osanneet lukea.
Vaikka internetistä puhutaan paljon, on suurin yksittäinen muutostekijä globalisaatio. Sen merkitystä ja aikaansaamaa muutosta ei varmaan vielä edes oikein hahmoteta. Se on ollut vaikkapa köyhyyden poistajana käsittämättömän tehokas. Taannoinen kehitysapu oli mittakaavaltaan aivan näpertelyä Globalisaatioon verrattuna. Globalisaatio oli jättiläiskokoinen elintason tasaamishanke. Vanha kolmasmaailma on vaurastunut ja elämä siellä menee parempaan. Ihmiset ovat optimistia ja jopa väestöräjähdys on elintason paranemisen vuoksi pysähtymässä.
Mutta meille täällä ”ensimmäisessä maailmassa” eli rikkaassa lännessä on koettu suhteellinen taantuma. Etelän maihin verrattuna talouskasvua on ollut parhaimmillaan vähän usein ei ollenkaan. Me köyhdymme suhteellisesti. Tästä seuraa, että usko tulevaisuuteen erityisesti parempaa tulevaisuuteen on kuihtunut. Siitä ihmiset eivät pidä. Syyllisiä etsitään, vanhoihin ratkaisuihin ja puolueisiin ei luoteta ja ennen oli sentään paremmin. Kun joko sitten kertoo värikkäästi, että tässä on syyllinen ja minä muutan maailman suunnan, niin kannattajia löytyy.
Se on surullista, mutta minkäs teet. Tuuli on kääntynyt ja puhaltaa tästä suunnasta varmaakin vielä hyvän tovin.
