Näyttää siltä, että olemme siirtyneet sanoista tekoihin. Puheiden ja julistusten aika näyttää jääneen taakse. Tällainen aika on ankaraa aikaa, mutta voi siinä olla jotakin myönteistäkin. Mitäpä jos siirtyisimme toisten mielipiteisiin ja pahkumisiin keskittymisen sijaan seuraamaan toistemme tekemisiä. Viime vuosikymmenenä huomio on yhä enemmän kiinnittynyt toinen toistemme puheisiin ja mielipiteisiin eroavuuksia painottaen. Vastapuolen ymmärtäminen ei ole ollut houkuttelevaa toisin kuin tuomioiden jakelu. Sosiaalinen media on varmasti kehitystä helpottanut. Vastakkainasettelussa on ollut kivaa ohjelmaa ja viihdykettä. Nyt ohjelmaa on muutoinkin.
Sama pöyristymisen ja vastakkaisuuksien kulttuuri on levinnyt myös demokraattisten maiden politiikkaan. Leimakirvestä on heiluteltu maassa kuin maassa. Äärioikeistopuolueita on syntynyt jokaiseen maahan ja ne ovat saaneet kasvunsa vastakkainasettelusta ja leimaamisesta. Ne ovat leimanneet ja niitä on leimattu ja peli on tuntunut vain vahvistavan populisteja. On myös maita, joissa populistit ovat jo vallassa. Mitä kertovat teot?
Unkaria lukuun ottamatta ei mitään ihmeellistä. Populistien suurin yhteinen nimittäjä on maahanmuuttovastaisuus. Niissä Populistijohtoisen Italian tai tavallisempien maiden kuten Espanjan, Kreikan tai Britannian teot eivät suuresti poikkea toisistaan. Italian kovinta linjaa vedettiin jo ennen nykyhallintoa. Elintasopakolaisuuden hillitseminen ja hallitseminen on noussut kaikkien perinteisten puolueiden agendalle ympäri Eurooppaa vähän samaan tapaan kuin luonnonsuojelu vihreän liikkeen noustessa.
Mitä muuta populistit ovat saaneet aikaan? Suomi on oiva esimerkki. Käytännön tasolla meillä saavutettu maahan muutossa uusia ennätyksiä. Perussuomalaisten vuoksi hallituksen tekemät erilaiset lainsäädännön tiukennukset eivät ole asiaan vaikuttaneet. Jarruttavat ja kiihdyttävät tekijät ovat muualla.
Rasisminkin suhteen hallituksen vaikutus on jäänyt vähäiseksi, mutta niin jäi aikaisempienkin hallitusten. Suomessa on paljon syvällä olevaa rasismia tavallisten ihmisten asenteissa, mutta siihen vaikuttaminen poliittisesti on vaikeaa ja hidasta. Voi jopa olla niin, että ylhäältä johdettu asennemuutos luo vastavoimansa ja hidastaa muutosta.
Talouspolitiikassa hallitus on saanut eniten näkyvää aikaan. Toteutuneita tavoitteita ei ole aivan helppo löytää populistien nettiteksteistä tai ohjelmista takavuosilta. Tehdyt ammattiyhdistysliikkeen toimintaa koskevat rajoitukset ovat asioita, jotka on kilpailijamaista jo aikojan sitten järjestelty uuteen uskoon. Sosiaalikulujen leikkaukset taas liittyvät Suomen kansantalouden syviin rakenneongelmiin ja niitä jokaisen vallassa olevan hallituksen olisi ollut pakko tehdä. Eroja olisi vain tasapainotuksen hienosäädössä. Tekojen tasolla Suomen toisen maailmansodan jälkeisin historian oikeistolaisin hallitus tekee aika puhtaasti olosuhteiden ohjaamaa politiikkaa.
Suomessa jo kylmän sodan aikana kokeiltu ääriryhmien sulattamisstrategiaa. Aikoinaan äärivasemmiston ja viime vuosina oikeistolaisen populistipuolueen suhteen. Sulauttamisstrategia on ollut menestys demokratialle. Hallitusvastuu kuluttaa nopeasti terän kovilta puheilta ja ääriratkaisujen kokeilu käytännössä paljastaa nopeasti miksi niitä ei ole aikaisemmin käytetty. Näin on käynyt nytkin.
Tekoja vaativassa maailma näyttävät toimintamahdollisuuksien rajallisuus paljastaa, että puolueiden suurimmat erot ovat puheissa ja ohjelmissa. Tekojen tasolla erot ovat vähäisiä. Voikin olla, että vaikea aika luo jälleen luontaista yhteistyö- ja kompromissikykyä politiikan kenttään. Ainakin tähän mennessä teot puhuvat puolestaan.
Jos tämän myötä politiikkaan tuli saatua uusia aikaisemmin syrjään jääneitä ryhmiä mukaan ja jos agendalle on tullut asioita, joita siellä ei aiemmin ollut mutta jotka kansalaisten mielestä olivat tärkeitä, niin demokratia on toiminut. Aivan mahtavaa olisi jos pulina ja loiskiehuntakin vähenisi.