Kolumneja Suomesta neljä
Meillä on kyseenalainen ilo olla todistajina aikakausien saranakohdassa. Lännen ja Euroopan menestystarinan alkua voi sovitella renessanssista valistuksen kautta kylmän sodan päättymiseen. Yksilön arvo ja oikeudet ovat olleet keskiössä ja niitä on turvattu laeilla, säännöksillä ja sopimuksilla. Konsepti on ollut hämmentävä menestystarina ja luonut valtavan määrän vaurautta, nostanut miljardeja köyhyydestä ja avannut lukemattomille ihmisille hyvän elämän. Viimeiset vuosikymmenet tämä yhteiskuntamalli on vain täydellistynyt ja keskittynyt korjaamaan yhä pienempiä ja erityisempiä epäkohtia ympärillämme.
Tämän maailmankuvan jakaa noin miljardi ihmistä. Loput seitsemän miljardia ei sitä jaa tai ei tiedä siitä mitään. Aineellisen hyvän leviämistä ei etelässäkään vastusteta, mutta yksilön arvon ja oikeuksien kohottaminen ylimmiksi arvoiksi ei sovi. Pitkään niin sanotun globaalin etelän voima ei riittänyt lännen kunnolliseen haastamiseen, vaikka paikallisia konflikteja riitti. Nyt se riittää.
Maailmassa varustaudutaan avoimesti sotaan, eikä mihinkään paikallisen kahakkaan vaan lännen ja haastajien väliseen. Tuleeko sotaa sitä me emme onneksi tiedä ja voi hyvinkin olla, että ydinaseiden olemassaolo pelastaa maailman jälleen kerran. Vastakkain on kuitenkin vanha tuttu näkemys, jossa kansalaisten oikeudet ovat alisteisia valtioiden tavoitteille, eikä yksilöllä ole sen suurempaa arvoa ja toisaalta meidän jokaisen ihmiset itseisarvoa korostava näkemys.
Törmäys on sietämätön juuri meille. Meillä on valtavasti menetettävää ja jo pelkkä uhka muuttaa meidän maailmaamme. Samaan aikaan kun demokraattiset yhteiskunnat ovat keskittyneet parantamaan maailmaa yhä täsmällisempien yksityiskohtaisempien oikeudenmukaisuutta parantavien säädösten kautta, on meidän vaikea uskoa yhteiskuntiemme perustusten olevan uhattuna. Vastakkain on pidäkkeetön brutalismi ja meidän hienostunut oikeudenmukaisuustyö.
Tämä ristiriita ja vastakkaisuus näkyy orastavasti jo myös Suomessa. Se ilmenee resurssikiistoja julkisten varojen käytöstä. Tämän lisäksi jo nyt on ollut useampia esimerkkejä, joissa sopimusten aikakauden hyvät periaatteet ja sitoumukset törmäävät turvallisuuskysymyksiin. Jos nyt ei peruutella, niin ainakin puolustuskannalla ollaan.
Tilanne ei ole menossa parempaan ainakaan hetkeen. Globaalin etelän osuus maailman taloudesta ja myös henkisistä voimavaroista vain kasvaa. Demokratian vieminen sinne edes asevoimin ei onnistunut. Näillä mailla on edessään pitkä kehitys, joka kussakin maassa kulkee omia mutkaisia polkujaan, eikä lopputulos välttämättä muistuta lainkaan lännen malleja.
Tätä aikakausien taittumista me saamme tai joudumme seuraamaan nyt aikalaisina aitiopaikalta ja se muuttaa vääjäämättä myös meidän yhteiskuntiemme perusteita. Painopiste siirtyy tärkeimpien perusasioiden turvaamiseen sinänsä arvokkaasta hienosäätötyöstä.
