Kolumneja Suomesta 3
Elämme poikkeuksellisia aikoja. Isot asiat painavat päälle. Sodan uhka on todellinen, demokraattisten järjestelmien tulevaisuus näyttää uhatulta eikä ilmaston muutoskaan ole kadonnut mihinkään, jos kohta onkin painunut uhkalistalla hiukan alaspäin. Kaikkien näiden kriisien syvemmistä vauhdittaa ihmisten mielipiteiden kärjistyminen ja ääreistyminen. Kompromissi ei ole ratkaisu vain tyrmäysvoitto tai toisen tuhoaminen riittää.
Yllä olevassa ei ole lukijalle mitään uutta. Me tiedämme tilanteen. Uskoakseni suurin osa ihmisistä ei myöskään halua edistää jatkuvaa kärjistymistä. Sosiaalisen median algoritmienkin merkitys on moneen kertaan todettu. Uutta on se, että nekin ihmiset, jotka haluavat ylläpitää ja rakentaa oikeudenmukaista maailmaa ovat enemmän tai vähemmän tiedostamattaan liittyneet kärjistysponnistelujen osapuoliksi. Viimeisen viikon aikana on asiasta saatu pari oivallista kotimaista esimerkkiä ravintosuositukset ja itsenäisyyspäivän marssit.
Uusilla ravintosuosituksilla pyritään vähentämään ihmisten sairastuvuutta ja parantamaan elämisen laatua. Tämän ohessa halutaan vaikuttaa ilmaston muutokseen. Hyviä tavoitteita, mutta miten niistä on kerrottu ja kuinka lanseeraaminen sujui?
No huonosti. Jos tavoitteena on saada ihmiset muuttamaan elintapojaan ja vakuuttaa ihmiset uusien tieteen tukemien elämäntapojen noudattamisen hyödyllisyydestä, niin kannattaa etsiä yhteistä aluetta ihmisten nykyisten elintapojen ja uusien tavoiteltavien ravintotottumusten välillä. Vaikuttaminen on luottamuksen rakentamista, suostuttelua ja yhteisen rakentamista. Nyt on sen sijaan valittu jyrkkä linja. Jo yksikin leikkeleviipale on pahasta. Suositukset ovat TIETEELLISIÄ ja ne ovat luotettavia ja oikeita.
No näin lausuessaan sanoja astuu länsimaisen tiedeyhteisön ja tiedekriteerien ulkopuolelle. Tiede ei koskaan anna, eikä voi antaa lopullista totuutta. Filosofia on tästä asiasta käydyn keskustelun monituhatvuotinen annaali. Kaiken lisäksi ravitsemustieteessä tutkimustulosten ja varsinkin niistä vedettyjen johtopäätösten hajonta on ollut laajaa ja näkemysten vaihtelu nopeaa. Suositukset varmasti edustavat tämän hetken parasta ymmärrystä, mutta eivät ne muuttumattomia tai lopullisia ole. Miten ne suhtautuvat aikanaan keinolihaan, jonka koostumusta voidaan laajassa mitassa säädellä.
Hyvä kysymys onkin: miksi ihmeessä suositusten lanseeraamisessa valittiin autoritaarinen, käskyttävä linja. Linja, joka varmistaa, että kaikki muut, paitsi asiaa jo etukäteen uskovat, saavat vahvan negatiivisen tunnereaktion ja vastustavat suosituksi syvällä rintaäänellä. Jos asioita pitää edistää on pöljää todeta, että minä olen oikeassa ja erimieliset väärässä. Tätä en olisi odottanut niiltä, jotka tämän asian osalta haluavat parantaa maailmaa. Kärjistäminen on uinut liiveihin. Ongelma laajenee myös muuhun tieteeseen, jonka luotettavuus on ollut viime vuosikymmenin heikentymässä.
Sitten itsenäisyyspäivän marssit. Autoritaarisuus ja oikeassa oleminen luo turvallisuutta. Näitä marsseja on ollut jo kauan. Menisikö 20 vuotta pahasti pieleen. Maailma ei niistä muutu oli liikkeellä kumpi laita vain, mutta vastakkain asetteluista ja kärjistymisestä ne saavat voimaa ja motivaatiota. Kattavalla mediaseurannalla saadaan taas vähän boostia ja voidaan nauttia kärjistymisen iloista.
Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin, vaan se että elämme keskellä vakavia todellisia kriisejä, jotka voivat ratketa vain yhteistyöllä ja kompromisseilla. Tätä kehitystä ei yhtään auta meidän sielulliset kärjistys- tai tuohtumisharjoittelumme. Paljon parempi harjoitus on oppia erottamaan isot asiat pienistä. Kysymys on suhteellisuudentajusta.
